torstai 19. toukokuuta 2016

Lainaten Muita ihania












Viime syksynä päätin toteuttaa jo jonkin aikaa ajatuksissa olleen Pilvenreunalla villatakin, jonka ohje on Muita ihania -blogin Tiinan käsialaa. 
No ensi-innostus laantui jossain takakappaleen ja ensimmäisen etukappaleen välissä ja työ jäi seisomaan ja odottamaan neuleinnostusta.

Tiina pisti myös alkuvuodesta pystyyn kaksikin KAL -projektia, joihin molempiin otin osaa. Olivatkin ensimmäiset yhdessäneulontajutut, joihin olen osallistunut ja oli vallan hauskaa odottaa aina seuraavan päivän ohjetta, jotta pääsee neulomaan seuraavan kuvion. Esimmäinen ohje oli muitaihaniatalvisukkiin ja toinen tyynyyn

Siinä sivussa sitten syttyi se neuleinnostus ja takkikin valmistui sopivasti vapuksi :) 

Hups.







 





Onneksi tekeminen ei ole pysähtynyt, vaikka päivittäminen onkin ollut tauolla. 
Kevät on ollut jotenkin niin hektistä, että liikenevän ajan on sitten käyttänyt joko tekemiseen tai nukkumiseen sen sijaan, että olisi kirjannut ylös, mitä on jo tehnyt. 

Näiden lisäksi olen varmaan ommellut vielä jotain muutakin, josta kuvaa ei ole tullut napattua  ja neulonutkin olen jonkin verran. (niistä kuvat päivitän toiseen postaukseen) 
Mutta siis perusvaatetta, kuten aina.:)