sunnuntai 1. syyskuuta 2013

(Kauhu)Kaksikko







Tänään olen tarvinnut tekemistä, jotta voisin keskittyä johonkin muuhun kuin huomisaamun odottamiseen. Niinpä tartuin näihin jo aikaa sitten leikattuihin huppareihin. Nuo halkiot tuntuivat haastavilta tehdä, joten kappaleet ovat jääneet lojumaan laatikon pohjalle. Syystä, kuten sain huomata.

 Huppari 1: onnistuin leikkaamaan kankaan niin, että kuviot olisi ollut helppo kohdistaa oikein. Jos olisin muistanut jotain mustikkahupparin ompelusta ja siitä, ettei saumuri todellakaan selviä yhdeksänkertaisesta kankaasta. Ompelin loppujen lopuksi katkosauman ompelukoneen kolmipistesiksakilla ilman ongelmia. Mutta norsut marssivat tämän lopputuloksena vinoon ja huppari näyttää hiukan kierolta. Olen kuitenkin tyytyväinen etukappaleen yläosan kohdistukseen, kaitaleeseen ja neppareiden kiinnityksen onnistumiseen. Yhtä kaikki käyttökelpoinen vaate :) 

Huppari 2: logiikka ei pelannut, enkä ommellut kaitaletta riittävän pitkälle alas, joten kataleen alle jäänyt reikä piti peittää kuvassa näkyvällä kolmiolla. Kiinniommellusta vetoketjusta taas katkesi vedin, joten ratkoin sen irti samoin tein ja päätin laittaa tähän kiinnityksen hakasilla (kunhan vain löydän niitä tuolta jostain ompelutarvikkeistani) 
Onneksi kangas on ihanan syksyinen, eikä paikka hyppää silmille, muuten saumatkin on suorassa ja huppu on superiso ja ihana. 

Oppimiskokemus tämäkin. Ja loppujen lopuksi minäkin olen tyytyväinen. Etenkin siihen, että pakersin nämä valmiiksi (no melkein ;) ) asti vastoinkäymisistä huolimatta. 

Kankaat Käpysen mysteeripaketista huhtikuulta, ihanaa Käpyseni-  ja jotain norsu-joustista. Kaavat pienempään huppariin muokattu OB 3/13 Funny race (hiha pidennetty, paitaa lyhennetty) ja isompi huppari OB 4/12 Be Careful Out There. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti